Meidän nuoreen jaoston aikana ovat ehtineet olla mukana hyvinkin pitkään ja menestyksekkäästi kilpailevia ryhmiä, joiden tanssijat ovat jo lähteneet maailmalle. Nämä ryhmät ovat:
Discotanssia harrastava ja kilpaileva nuorten aikuisten pienryhmä.
Tanssin harrastuksen vuosia tytöillä kertynyt +/- 10v eri lajeissa, mutta discotanssissa treenattu vasta vuodesta 2017. Tuloksia syntyi nopeastikin. Syinä ovat, tietysti, lajista innostuminen, kunnollinen treeni ja korkea motivaatio uudenoppimiseen, mutta ennen kaikkea tanssin monipuolinen ja oikeastaan kokonaisvaltainen vaikutus. Osa ryhmäläisistä osallistuu myös Disco Freestyleen (eli discotanssia ja akrobatiaa sisältävä laji).
Ryhmä on osallistunut erilaisiin kilpailuihin Suomessa ja pärjännyt niissä hyvin. Vuonna 2018 SM-kisojen jälkeen tuli kutsu edustaa Suomea Discotanssin MM-kisoissa Örenbro:ssa ja se oli mahtava kokemus kaikin puolin.
Neidonkenkää voi seurata IG:ssä ja Fb:n sivuilla 🙂
Showtanssia harrastava ja kilpaileva nuorten aikuisten pienryhmä.
Tanssin harrastuksen vuosia tytöillä kertynyt paljon eri lajeissa, mutta kilpailemaan lähdetty muutama vuosi sitten. Ryhmän kokoonpano on jonkin verran vaihtunut vuosien aikana erinäisistä syistä, mutta suurin osa tytöistä pysyy edelleen. Showtanssin monipuollisuus ja alalajien rikkaus ovat ollut läsnä ryhmän koreografioissa, niinpä ollaan tanssittu jazzia, contemppia, folkia, klassista ja vaikka ja mitä. Osa ryhmäläisistä osallistuu myös duo-koreografioiden harjoitteluun.
Ryhmä on osallistunut erilaisiin kilpailuihin ja katselmuksiin Suomessa ja pärjännyt niissä hyvin.
POHJANTÄHTI
Showtanssia harrastava ja kilpaileva nuorten pienryhmä.
Tanssin harrastuksen vuosia tytöillä kertynyt paljon, mutta kilpailemaan pienryhmänä lähdetty vasta reilu vuosi sitten. Muuten kilpailukokemusta tytöillä on muutaman vuoden takaa. Showtanssin monipuollisuus ja alalajien rikkaus ovat ollut läsnä ryhmän koreografioissa, mutta harjoittelu painottu enemmän jazztanssiin. Osa ryhmäläisistä osallistuu myös duo-koreografioiden harjoitteluun.
Ryhmä on osallistunut vuonna 2020 poikeuksellisesta tilanteesta johtuen koko maailmassa videokarsinta kilpailuihin sekä ryhmä- että duosarjoissa ja pärjännyt niissä hyvin.
Showtanssia harrastava ja kilpaileva junioreiden ja aikuisten muodostelma ryhmä.
Ryhmä on uusi, mutta ryhmän tanssijat ovat kilpailleet jo useampana vuonna erilaisissa kokoonpanoissa ja yhdessä esim. pienryhmissä. Niinpä tällä hetkkellä ryhmä muodostuu Pohjantähden ja Kuurankukkan tanssijoista. Kilpailukokemusta useammalla tytöllä on muutaman vuoden takaa. Showtanssin monipuollisuus ja alalajien rikkaus ovat ollut läsnä ryhmän koreografioissa ja tanssittu vaikka ja mitä.
Ryhmän tanssijat ovat osallistuneet vuosien aikana erilaisiin näytöksiin ja kilpailuihin ja pärjännyt niissä hienosti.
discotanssia harrastava ja kilpaileva junioreiden pienryhmä. Guovssahasat tarkoittaa revontulia saamen kielellä.
Nuoresta iästään huolimatta tanssin harrastuksen vuosia tytöillä kertynyt jo useita pääasiassa showtanssissa, mutta discotanssissa treenattu vasta 2,5 vuotta. Tuloksia syntyi nopeasti. Syinä ovat, tietysti, lajista innostuminen, kunnollisen treenin hauskan pito sekä korkea motivaatio uudenoppimiseen, mutta ennen kaikkea tanssin monipuolinen ja oikeastaan kokonaisvaltainen vaikutus. Osa ryhmäläisistä on harjoitellut myös duo-koreografioita.
Ryhmä on osallistunut kilpailuihin ja katselmuksiin Suomessa ja pärjännyt niissä hyvin. Suurin osa tanssijoista on saanut edustaa Suomea jopa ulkomailla vuonna 2016 Saksan Wetzlarissa Jazztanssin MM-kisoissa. Tämän vuoden kilpailut tytöillä vielä edessä päin syksyllä (maailman poikeustilanteesta johtuen).
Corals
Showtanssia harrastava ja kilpaileva junioreiden muodostelma ryhmä.
Ryhmä on kilpaillut jo useampana vuonna ja kokoonpano vaihtunut iästä johtuen, kuten että lapset kasvaa ja nuoret siirtyvät aikuisiin sekä uusia harrastaija on tullut mukaan. Muuten kilpailukokemusta useammalla tytöllä on muutaman vuoden takaa. Showtanssin monipuollisuus ja alalajien rikkaus ovat olleet läsnä ryhmän koreografioissa ja vuosien aikana ollaan tanssittu vaikka ja mitä.
Ryhmä on osallistunut säännöllisesti erilaisiin näytöksiin ja kilpailuihin ja pärjännyt niissä hienosti.
KUUTAMON TÄHTI
Showtanssia harrastava ja kilpaileva lasten ryhmä.
Ryhmä on toiminnut jo muutaman vuoden, mutta kokoonpanossa varsin syksyllä 2020 on tapahtunut muutoksia. Suurin osa tytöistä on kasvannut juniori-ikään ja tällöin siirtyivät junioreiden Corals-ryhmään, mutta uusia innostuneita tanssijoitakkin tullut mukan.
Toivomme juuri tähän ryhmään vuonna 2014-2010 syntyneitä tanssista innostuneita lapsia. Ryhmään voi hakea pääsykokeen kautta ti 4.5.2021. Tarkemmat tiedot löytyy tästä linkistä: https://www.opistopalvelut.fi/kuusamo/course.php?l=fi&t=4672 ja lisää tietoa antaa ryhmän ohjaaja Elena Hietala.
Kuutamon tähti ryhmä osallistuu keväällä 2021 lasten tanssikisoihin.
Nuoresta iästään huolimatta tanssin harrastuksen vuosia suuremmalla osalla tytöistä on kertynyt jo useita pääasiassa showtanssissa, mutta discotanssia treenattu vasta 2,5 vuotta. Tuloksia syntyy nopeasti. Syinä ovat, tietysti, lajista innostuminen, kunnollisen treenin hauskan pito sekä korkea motivaatio uudenoppimiseen, mutta ennen kaikkea tanssin monipuolinen ja oikeastaan kokonaisvaltainen vaikutus. Osa ryhmäläisistä on harjoitellut myös duo- ja soolo koreografioita.