Skip to main content

Suunnistuskerho

Suunnistusta lähellä Kuusamon keskustaa!

Suunnistuskerho aloittaville harrastajille
Kuusamon Erä-Veikot järjestää suunnistuskerhon kaupungin keskustassa tai lähellä sitä. Suunnistuskerho on helppo ja turvallinen tapa kokeilla suunnistusta uutena liikuntamuotona, vaikket olisi suunnistanut koskaan aikaisemmin. Kerhon kohderyhmänä ovat 4-15 -vuotiaat lapset ja nuoret. Alle kouluikäisten lasten toivotaan osallistuvan vanhempien kanssa.

Tapahtuma käytännössä 
Suunnistuskerhossa harjoitellaan suunnistuksen perustaitoja ja liikutaan monipuolisesti maastossa.  Vanhemmat voivat olla lasten mukana koko harjoituksen ajan. Lapsille ja nuorille on tarjolla eri vaikeustason harjoitteita. Harjoitukset voi tehdä yksin, ryhmässä, ohjaajan, kaverin tai vanhemman kanssa yhdessä.

Varustus
Sään mukainen vaatetus, suunnistus-, lenkki- tai vaelluskengät tai säästä riippuen kumisaappaat, kaiken muun saat kerhosta. Lisäksi tarvitaan liikkumisen iloa ja intoa rastijahtiin!

Maastot
Maastoina käytämme taajama-alueen puisto- ja korttelialueita sekä lähellä keskustaa sijaitsevia pururata- tai kangasmaastoja. Suunnistamme myös Rukalla. Talvikaudella tapaamme Nilonkankaan koulun liikuntasalissa. 

Hinta
KEV:n jäsenmaksu (Huom! Vuoden 2026 aikana kerho on ilmainen eli ei ole jäsenmaksuvelvoitetta.)

Liity seuran jäseneksi!

Tervetuloa mukaan siis koko perheen voimin! 

TERVETULOA RASTEILLE!

Suunnistuskerho 2026

Liikuntaharrastuksesta polku seuratoimintaan -hankeMaanantaisin klo 17:00 – 18:00Kerhoon ei tarvitse ilmoittautua, tulkaa vain paikan päälle.
Kerholaisten vanhemmille on Whatsapp-ryhmä, jonne tulee muistutusta, missä kerho milloinkin kokoontuu.
Myös Whatsapp-ryhmään pääsee mukaan tulemalla paikanpäälle.
Mukaan voi tulla aina kun pääsee, ei haittaa vaikkei pääsisi joka kerta!
Tänä vuonna kerhoon pääsee läpi kesän.
Aika:Paikka:Sisältö:
Kerho 7.9.Nilonkankaan koulun piha-alue
Katekeetantie 3H
Suunnistusta ja leikkejä
Kerho 14.9.Nilonkankaan koulun piha-alue tai liikuntasali
Katekeetantie 3H
Kerho 21.9.Nilonkankaan koulun piha-alue tai liikuntasali
Katekeetantie 3H
Kerho 28.9.Nilonkankaan koulun piha-alue tai liikuntasali
Katekeetantie 3H
Kerho 5.10.Nilonkankaan koulun liikuntasali
Katekeetantie 3H
Kerho 12.10.Nilonkankaan koulun liikuntasali
Katekeetantie 3H
syysloma
Kerho 26.10.Nilonkankaan koulun liikuntasali
Katekeetantie 3H