Skip to main content

Kilpavoimanosto

Voimanosto on kolmesta eri nostomuodosta koostuva kilpailulaji, jossa lasketaan jokaisen nostomuodon maksimisuoritukset yhteen. Parhaimman yhteistuloksen saavuttanut kilpailija voittaa. Voimanoston kolme nostomuotoa ovat jalkakyykky, penkkipunnerrus ja maastanosto.

Kolmen nostomuodon yhteistuloskilpailujen ohella järjestetään myös erillisiä yhden nostomuodon kilpailuja penkkipunnerruksessa.

Voimanosto

Voimanoston jokaisessa nostomuodossa on kolme nostoyritystä ja kilpailijan tulee saada ainakin yksi hyväksytty nosto jokaisesta nostomuodosta. Nostot suoritetaan edellä esitetyssä järjestyksessä siten, että jalkakyykky on ensimmäinen ja maastaveto viimeinen nostomuoto. Jos kaksi kilpailijaa saavuttavat saman yhteistuloksen, ratkeaa sijoitus kevyemmän kilpailijan hyväksi. Kilpailijat jaetaan painoluokkien mukaisiin sarjoihin jonka lisäksi junioreille ja masters-ikäisille on olemassa omat sarjansa.

Voimanostossa kilpaillaan myös klassisena voimanostona jossa kehoa tukevat trikoot, penkkipaita ja polvisiteet ovat kiellettyjä.

Penkkipunnerrus on voimanoston yksi nostomuoto, josta järjestetään myös erillisiä yhden nostomuodon kilpailuja. Suurimman tuloksen saavuttanut kilpailija voittaa.

Penkkipunnerrus

Penkkipunnerruksessa on kolme nostoyritystä ja kilpailijan tulee saada ainakin yksi hyväksytty nosto. Jos kaksi kilpailijaa saavuttavat saman tuloksen, ratkeaa sijoitus kevyemmän kilpailijan hyväksi. Kilpailijat jaetaan painoluokkien mukaisiin sarjoihin jonka lisäksi junioreille ja masters-ikäisille on olemassa omat sarjansa.

Penkkipunnerruksessa kilpaillaan myös klassisena penkkipunnerruksena jossa kehoa tukeva penkkipaita on kielletty. (suomenvoimanostoliitto) 

Kuvat: Jorma Kuukasjärvi