Skip to main content

Kesällä harjoituksia pidetään urheilukentällä ja jäähallin kentällä. Piirikunnallisten kilpailujen lisäksi on viikkokilpailuja eli harjoituskilpailuja. Yhteisiä kilpailumatkoja on tehty Ouluun, Posiolle, Rovaniemelle ja piirin Sisulisäkisoihin. Kannustamme osallistumaan myös itsenäisesti yleisurheilukilpailuihin ympäri Suomen.

Talvella toiminta on keskittynyt Liikuntakeskuksen tiloihin, joissa harjoitusten lisäksi järjestetään muutamat hallikisat tammi-huhtikuussa. Lisäksi keväällä ja syksyllä voidaan järjestää yhteisiä retkiä Kuusamon luontokohteisiin tai muita toimintapäiviä.

Harrastuksen kustannuksiin kuuluu harjoitusmaksu, jolla katetaan mm. sali- ja kenttävuokrat. Muita harrastukseen kuuluvia maksuja ovat seuran jäsenmaksu ja yleisurheilulisenssi. Yleisurheilulisenssiin sisältyy alle 13 -vuotiailla vakuutus (Sporttiturva) ja vanhemmat ostavat vakuutuksen erikseen. Harrastuksena yleisurheilu on sinänsä edullinen, koska urheiluvälineitä ei tarvitse paljoa.

Yleisurheilulisenssi ostetaan Suomisportin kautta. Ohje harjoitusmaksuun, jäsenmaksuun ja lisenssin ostoon annetaan harjoituskauden alussa. 

Talven harrastemaksuista on tärkeä painottaa, että ne kattavat sekä syys- että kevätkauden! Kuusamossa yleisurheilu on yksi halvimmista lajeista harrastaa!  

Kesäharjoitukset 2026 (2.6. – 10.9.)

Harjoitusryhmät ja -ajat

5-8v. torstaisin klo 17-18

9-12v. tiistaisin 18-19.30 (+ torstaina 18 – 19.30*)

13-v.-> tiistaisin klo 18-19.30, torstaina 18- 19.30

Aikuiset torstaina 17.00 – 18.00 

*torstaisin klo 18 – 19.30 on tehotreeni, johon ryhmän vanhimmilla/kokeneimmilla urheilijoilla on mahdollista osallistua. Kysy Reijolta lisää. 

Heittoryhmä lisätietoa: Tuija Tuovila (tuijatuovila57(at)gmail.com)

Kesän ilmoittautumiset yu-harjoituksiin avautuvat  hetimmiten uuden ohjelmiston käyttöönoton myötä.  Mukaan otetaan 20 ensimmäistä ilmoittautunutta per harjoitusryhmä.