Skip to main content

Voimailu jaoston toimintasuunnitelma 2021

Yleistä

Kuusamon Erä-Veikkojen voimailujaoston toiminnan keskittymät ovat ensi vuonna voimanostossa,  penkkipunnerruksessa, kahvakuulassa ja erityisesti otevoimailussa. Ohjattua toimintaa järjestetään kahvakuulassa ja otevoimailussa. Kilpailutoimintaa voimanostossa kaksi urheilijaa, penkkipunnerruksessa 1  urheilija, kahvakuulassa kaksi urheilijaa ja otevoimailussa 7-10 urheilijaa. Kaikki urheilijat ovat tehneet  antidopingsopimuksen.

Yhteistreenejä kahvakuulassa kerran viikossa maksullisina tunteina.

Otevoimailussa (maksuttomat)  yhteistreenit joka sunnuntai. Voimanosto(maksuttomat) treenejä pidetään lauantaisin. Urheilijoilla omat salikortit.

Omat tapahtumat

Tapahtumien osalta painopiste tulee olemaan otevoimailussa.

  • Kesällä tavoitteena järjestää otevoimailun näytöstapahtuma ulkona. Mahdollisesti jonkun isomman  tapahtuman yhteyteen tai sitten ihan omana tapahtumana.
  • Syyskuussa 2021 järjestetään toista kertaa Kuusamossa Pohjois-Suomen aluemestaruuskilpailut  Kansainvälisen voimalajiliiton alaisuudessa. Kansainvälinen voimalajiliitto on olympiakomitean virallinen  jäsen ja kisoissa sitoudutaan noudattamaan WADA:N antidoping sääntöjä.
  • Marraskuussa 2021 järjestetään otevoimailun Kuusamon mestaruuskisat. Kisat ovat matalan kynnyksen  tapahtuma ja tavoitteena saada mukaan myös ensikertalaisia.

Tärkeä tulevaisuuden tavoite on saada otevoimailuun lisää myös naisnostajia sekä junioreita. Laji ei vaadi  vaikeita tekniikoita eikä pitkää salikokemusta. Lajin parissa on vahva sosiaalinen ryhmä, joka ottaa mukaan  uusia jäseniä ennakkoluulottomasti.

Talkootoiminnan osalta tavoitteena ottaa osaa ainakin Nutsiin, FIN5 ja Ruka Nordic open tapahtumiin.
Talkoisiin osallistumisen lisäämiseksi  olemme päättäneet uudistaa laskutuksen hallintaa seuraavasti;  talkootyötä ja yleisesti jaoston toimintaan osallistuvilla jaostoon kuuluvilla urheilijoilla on oikeus hakea jaostolta rahallista kisa tukea; (osallistumis- matka ja majoitusmaksut) mutta henkilöt, jotka eivät osallistu jaoston toimintaan millään tavalla, on jaoston hallituksella oikeus evätä heidän kisa korvauksensa kokonaan. Alkaen 1.1.2021

Kilpailut

Otevoima

Päätavoitteena osallistuminen otevoimailun SM-kisoihin Maaliskuussa 2021. -Osanottajia todennäköisesti 5, jaoston ulkopuolelta mahdollisesti 3 kisaajaa. Mikäli maajoukkue paikkoja SM-kisoista irtoaa (top3), Norjassa järjestetään MM-kisat  Marraskuussa.

Muita mahdollisia kisoja

  • Kesäkuun Sawo open Iisalmessa (mahdollisesti 4 osallistujaa)
  • Kuusamon omat otevoimakisat syyskuussa. Voimalajiliitto luvannut kustantaa kisoihin kisapaidat,  palkinnot sekä tuomarin.
    Lajeina
    50 mm Akseli
    Ironmind Hub
    Saxon bar 80 mm
  • Iron mind little big horn
    Captain of crush silver bullet hold
    Osanottajia odotetaan +20 kisaajaa. Yleisötapahtuma, jota markkinoidaan somessa etukäteen. Pikkujoulukisat kylätapahtumana.

Kahvakuula: Osallistutaan Biathlon-ja LC SM (helmi-maaliskuussa), sekä EM ja MM-kisoihin mikäli  kisapaikat avautuvat ja koronaepidemia ei peruuta kisoja. Maratonkisa kenties Maaliskuussa?  Veteraanien SM-kisat myöskin saatetaan järjestää. Lisenssi urheilijoita on 1–2 hlö Kahvakuula tunnit jatkuvat edelleen tiistaisin, vetäjinä Arja Leskelä ja Marina Lohilahti. Kesän  tunnit mietinnässä, ei aika välttämättä riitä.

Voimanosto, Penkkipunnerrus: Osallistutaan voimanostossa ja penkkipunnerruksessa Kansallisiin ja SM-kisoihin, mikäli korona  epidemia ei kisoja peruuta. Voimanostolla on 2–3 lisenssi urheilijaa ja penkkipunnerruksessa 2  lisenssi urheilijaa. Penkkipunnertajat kokoontuvat yleensä lauantaisin yhteistreeneihin liikuntakeskukseen. Voimanostajat treenaavat pääsääntöisesti Hyvinvointikeskuksella (Hyke)

Talkoot: Pääseuran järjestämiin talkoisiin Nuts-polkujuoksu, Ruka Nordic, Fin-5 suunistuskisa yms.
Olisi tarkoitus pitää tapahtuma tammi-helmikuussa Junioreiden ja Avointen sarjaan oleva  Penkkipunnerrus + Hexa-bar vetokisa IPF taulukolla tai kiloilla arvioituna. Osallistumismaksut  juniori 5€ ja avoinsarja 20€. Kaikki tulot menisi jaostolle, kuluja korkeintaan salivuokra, kisa pyörisi  1 tuomarilla.

Toimikunta
Puheenjohtaja Iiris Mikkonen
Sihteeri Iiris Mikkonen
Varapuheenjohtaja Santeri Mikkonen
Johtokunta Arja Leskelä, Olli Leskelä, Veikko Mikkonen, Marina Lohilahti, Timo Mikkonen