Skip to main content

SYYSKOKOUKSEN KUULUMISET

Seuran syyskokous pidettiin 28.12. Kumppanuustalo Nuotassa. Kokouksessa käsiteltiin tulevan vuoden toimintasuunnitelma ja talousarvio, vahvistettiin jäsenmaksun määrä, valittiin seuran hallituksen puheenjohtaja sekä hallituksen jäseniä. Lisäksi kokouksessa hyväksyttiin seuran sääntömuutos.

Avaus

Seuran puheenjohtaja Matti Heikkilä avasi kokouksen toivottaen kaikki lämpimästi tervetulleeksi kokoukseen.

Matti kävi lyhyesti läpi Erä-Veikkojen ja Ruka Nordicin kulunutta vuotta, todeten että takana on mielenkiintoinen vuosi jossa paljon eri tapahtumia, myös muutoksia seuran toimihenkilöiden osalta. Erityiskiitos Erä-Veikkojen hallitukselle, joka on jatkanut seuran strategian mukaista työtä, seuraan on palkattu mm. uusi harrastekoordinaattori. Lasten, nuorten ja aikuisten liikuttaminen, sen merkitys tulee tulevaisuudessa vain kasvamaan.
Kilpailullisesti seuran jäsenet eri lajeissa pärjänneet vuoden aikana hienosti.

Kuusamon Erä-Veikot tunnetaan Suomessa ja maailmalla. Ruka Nordicin aikana kuvattu dokumentti “Matkalla kohti Meijän Nordicia” tulee tuomaan Kuusamon Erä-Veikkoja ja Kuusamon kaupunkia vieläkin paremmin esille.

Lopuksi Matti totesi, että Kuusamon Erä-Veikot on erittäin hyvä ja monipuolinen urheiluseura. Hän myös kiitti kaikkia seuratoimijoita, jotka mahdollistavat seuran toiminnan.

Toimintasuunnitelma ja talousarvio

Kokouksessa käsitellyt toimintasuunnitelma ja talousarvio ovat kokonaisuudessaan jäsenten saatavilla keilahallilla. Pääpiirteittäin toimintasuunnitelmassa käytiin läpi Erä-Veikkojen organisaatiota, strategiaa ja päätehtäviä sekä näistä johdettuja ensi vuoden tavoitteita kolmella pääpainopistealuella, joita ovat lasten ja nuorten liikunta, tapahtumat sekä kilpa-ja huippu-urheilu.

Talousarvion tärkeimmät nostot ovat:

– Keilahallitoiminnan kehittäminen ja tuoton kasvattaminen
– Kustannusten nousun huomiointi
– Ruka Nordicin ja muiden tapahtumien suuri merkitys seuran taloudelliseen tulokseen
– Henkilöstökulujen nousu toiminnan ammattimaistumisen seurauksena

Jäsenmaksut

Seuran ensi vuoden jäsenmaksuihin ei tullut korotuksia, joten jäsenmaksut pysyvät samana (henkilö: 20 €, perhe: 30 €)

Hallitus

Seuran hallituksen puheenjohtajaksi valittiin yksimielisesti Matti Heikkilä.

Vuosi sitten tehdyn sääntömuutoksen myötä hallituksen koko on kahdeksan. Seuran hallituksen erovuoroisten 5 jäsenten tilalle valittiin kaksi uutta jäsentä. Toinen heistä on Virpi Kellokumpu ja toinen on Santeri Aikio. Vuonna 2024 hallitukseen kuuluu puheenjohtajan lisäksi siis seuraavat jäsenet: Hannu Päivärinta, Erkki Hämäläinen, Heidi Verkama, Seppo Pyy, Anita Saarela-Myllylä, Virpi Kellokumpu ja Santeri Aikio.

Sääntömuutos

Kokouksessa hyväksyttiin myös tarkennus 2023 tehtyyn sääntömuutokseen, joka piti sisällään mm. muutamien termien ja vanhentuneiden toimintatapojen päivittämisen, sekä nimenkirjoitussääntöjen muutoksen. Uudet säännöt lisätään seuran nettisivuille, kun niiden puhtaaksi kirjoittaminen valmistuu.

Palkitsemiset

Seuran perinteiset palkitsemiset, vuoden valmentaja sekä seuran menestyneet urheilijat päätettiin järjestää 13.4. KEV / Ruka Nordic Gaalan yhteydessä. Kutsut tilaisuuteen, sekä tarkempi aikataulu sekä ohjelma tiedotetaan kevään aikana.