Mäkijuniorit leirillä Planicassa
Mäkijaoston juniorit
Pitkään suunniteltu ja odotettu leiri Planicassa saatiin toteutettua 7 juniorin ja huoltajien porukalla 12.-19.7.2022
Ohjelmassa luonnollisesti hyppäämistä päivittäin, minkä lisäksi päiviin sisältyi rullahiihtoa, vaeltamista, uintia ja nähtävyyksien kiertelyä. Mäkihyppytreenien tavoitteena oli saada varmuutta kesähyppäämiseen ja saada tuntumaa isommista mäistä kuin mihin kotiseudulla on mahdollisuudet. Hissin käyttö mahdollisti lisäksi isommat hyppymäärät kuin normaalisti kesäharjoittelussa.
Vaellusreitit lähtivät aivan hyppyrimäkien vierestä ja vuorilta pääsi katsomaan viikon aikana tutuksi tulleita mäkiä lintuperspektiivistä. Puitteet olivat kunnossa myös rullahiihtoharjoitteluun, sillä rata lähti aivan hyppyrimäkien tuntumasta ollen lisäksi riittävän helppo myös junioreille. Planican sijainti mahdollisti uintireissut viikon aikana niin Italiaan, Sloveniaan kuin Itävaltaankin. Reissuun mahtui myös tutustuminen lentomäen näkymiin lähtöpaikoilta. Hurjimmat laskivat jopa ziplinella lentomäen yllä.
Sää suosi leiriläisiä: aamun mäkitreeneissä oli sopivan viileää (n. 20 C), kun taas iltapäivisin lämpötila kohosi jopa 30 asteeseen. Lauantaina ja sunnuntaina saatiin tuntumaa myös etelän ukkosista vesi- ja raekuuroineen, jotka osuivat sopivasti illalle eivätkä täten haitanneet harjoittelua.
Leiri oli niin kiva kokemus, että uutta alettiin jo suunnitella. Seuraavaksi tavoitteena löytää paikka, jossa pääsee hyppäämisen lisäksi myös hiihtämään jäätikölle.